Viikko 14

Pariin viikkoon ei ole oikein ehtinyt juoda rauhassa kahvia työhuoneella.

Kirja on viimein valmis ja painotiedosto on lähtenyt painotalolle (Paintek). Kun olin laittanut kirjan tiedostot menemään, olin yhtäkkiä täysin varma siitä, että sivuille jäi valtavia virheitä joita en jotenkin vain ollut tullut tajunneeksi. Hetkeen ei oikein pystynyt ajattelemaan selkeästi. Tuntui samalta kuin joskus kotoa lähtiessä, kun täytyy käydä kuusi kertaa tarkistamassa ovatko hellan levyt kiinni ja onko silitysraudan töpseli pois seinästä. Yhtäkkiä on vain järjettömän varma siitä, että on unohtanut kaikki kynttilät palamaan verhojen alle ja jättänyt jääkaapin oven auki.

Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin vain luottaa siihen, että homma on hanskassa. Nyt odottelen kirjan koevedosten valmistumista.

Viime viikolla istuin ohjaajani Riikka Ala-Harjan luona. Virheitä oli kirjassa jäljellä enää murto-osa alkuun verrattuna. Ongelmakohtia oli edelleen, mutta tunsin suunnatonta mielihyvää siitä että merkintöjä tuli vain muutama. Tuntui myös mukavalta tuntuu saada kannustusta. Toivoisin kyllä, että kaikkia ihmisiä kehuttaan aika ajoin. Riikalla on valtavan tarkka katse jokaiseen mahdolliseen asiaan. Hän on korjannut kirjoitus- ja pilkkuvirheitäni äärettömällä kärsivällisyydellä sekä kommentoinut säälimättä tekstien sisältöä ja kannustanut työskentelyssä eteenpäin. Olen joutunut ajattelemaan läpi jok’ikisen pikkiriikkisen yksityiskohdan. Riikka on riisunut kirjasta kaikki kehittelemäni monimutkaisuudet ja keksimäni kikkailut ja epämääräisyydet.

Olen syvästi kiitollinen jokaiselle minua auttaneelle ihmiselle. En tiedä mitä mistään olisi tullut ilman apuja.

Työhuonekaverini, Panaman Emmi, kommentoi ja neuvoi minua lähes jokaisessa taittoon liittyvässä asiassa. Emmi on graafisen suunnittelun rautainen ammattilainen ja ihailen häntä kovin. Kaiken minkä tiedän InDesignista ja/tai Photoshopista olen oppinut häneltä. Olen loputtoman kiitollinen myös Tykolle, hän on auttanut minua enemmän kuin kohtuudella voi apua toiselta ihmiseltä pyytää tai odottaa.

Nyt kun kirja alkaa olla loppusuoralla olen pohtinut hetken ajan tehtyä työtä ja kaikkea vaivannäköä. Hehkuttaisin mielleläni kaikista kyyneleistä ja siitä hien määrästä, jota työ minulta vaati. (Olen mm. hinkannut loputtomasti sivujen taittoa, yksittäisien tekstirivien liehuja, sanamuotoja ja fontteja, olen aloittanut kaiken uudestaan ja vielä kerran uudestaan, olen kehittänyt kuvia, olen tuijottanut kuvia, olen valikoinut ja skannannut kuvia, olen pohtinut verbejä ja kerrannut oikeinkirjoitusta.) Se, että työn määrä tuntuu nyt suurelta, on tietysti tuttua jokaiselle, joka jossain jotakin tosissaan tekee. Kaikessa on aina vaivaa ja hankaluutta. Kirja ei kuitenkaan muutu yhtään paremmaksi tai kiinnostavammaksi tehdyn työn määrää kuvailemalla. Lopputulos ratkaiseen ja lopulta on kai kuitenkin vain kyse siitä että tekeekö vaiko ei.

P.S. Maanantaina puutyömestari Oliver Backman toi valmiin lukutason.